Perhe-elämän suojan saaminen 8 artiklan mukaisesti edellyttää laillista ja todellista avioliittoa vaikkakaan ei välttämättä yhdessä asumista. Abdulaziz, Cabales ja Balkandali v. UK, 1985, kohta 62. Valtiot saavat myös edellyttää tiettyjen muodollisten tai aineellisten edellytysten täyttymistä. Artiklan ei ole katsottu perustavan valtiolle velvollisuutta tunnustaa uskonnollisia avioliittoja. Şerife Yiğit v. Turkki, suuri jaosto, SJ, 2010, kohta 102. Perhe-elämän suojaa ei ole ollut myöskään 14-vuotiaan kanssa solmitulla avioliitolla. Z.H. ja R.H. v. Sveitsi 2015. Avioliiton mitätöiminen on katsottu oikeutetuksi sen vuoksi, että avioliitto oli solmittu vain oleskeluluvan ja kansalaisuuden saamiseksi. Ramadan v. Malta 2016.
Muutoksia tarvitaan myös yleisten tuomioistuinten asiankäsittelyjärjestelmään, johon tulee lisätä uutena asiaryhmänä avioliiton kumoaminen. Myös tämän järjestelmämuutoksen kustannusvaikutusten arvioidaan olevan vähäisiä.
Tanskan avioliittolain (Lov om ægteskabs indgåelse og opløsning, LBK nr 87 af 29/01/2019) mukaan avioliiton edellytyksenä on muun muassa 18 vuoden ikä ja molempien osapuolien vapaa tahdonilmaisu (§ 20). Alaikäisenä ja ilman suostumusta solmittu avioliitto on pätemätön (§ 21). Perhetuomioistuin voi hyväksyä pätemättömän avioliiton päteväksi, jos siihen on erityisiä syitä.
Oikeutta avioeroon EIS:ta ei ole johdettu, Johnston ja muut v. Irlanti 1986, kohdat 54 ja 57; Babiarz v. Puola 2017, kohdat 49 ja 56. vaikka tiettyjä prosessuaalisia järjestelyitä edellytetäänkin, jotta myös perhe-elämän velvoitteiden päättäminen on tietyissä tilanteissa mahdollista. Airey v. Irlanti 1979, kohta 33. Sen sijaan 12 artiklaa on katsottu loukatun, kun uudelleen avioitumista varten tarvittavaa avioeroa ei ole saatu kohtuullisessa ajassa. Chernetskiy v. Ukraina 2016, kohdat 31–34 ja V.K. v. Kroatia 2012, kohdat 106–107. EIT on korostanut myös valtion velvollisuutta järjestää lainsäädäntönsä sellaiseksi, että se mahdollistaa avioliiton ulkopuolella syntyneen lapsen integroitumisen perheeseen. Kroon ym. v. Alankomaat 1994, kohta 40.
Ehdotus vahvistaa Suomessa asuvien henkilöiden yhdenvertaisuutta, kun kaikkien Suomessa asuvien henkilöiden avioliittojen alaikäraja on lähtökohtaisesti 18 vuotta.
Mahdollisuus hakea pakottamalla solmitun avioliiton kumoamista on merkityksellinen avioliittoon pakotetulle. Avioliiton kumoamisen seurauksena puolison siviilisääty ei ole eronnut, vaan palautuu siihen, mikä hänellä oli ennen pakottamalla solmittua avioliittoa. Tämän on todettu olevan tärkeää yhteisöissä, joissa avioeroon liittyy voimakas stigma.
Tämän vuoksi voitaisiin päätyä myös siihen, että ulkomaisen avioliiton tunnustamista koskevia säännöksiä ei tässä vaiheessa muuteta. Sen sijaan kerättäisiin tietoa alaikäisavioliittojen tunnustamiseen liittyvistä todellisista tilanteista. Saatujen tietojen perusteella voitaisiin tarvittaessa yhtenäistää viranomaisten tulkintakäytäntöjä ja harkita lainmuutosta, joka pohjautuu olemassa olevaan tietoon. Sen lisäksi pyrittäisiin muilla keinoilla ennaltaehkäisemään alaikäisten lähettämistä ulkomaille avioliiton solmimista varten (ks. edellä jaksossa 5.1.1 kohta Muita toimia).