Euroopan neuvoston yleissopimuksessa ihmisoikeuksien ja perusvapauksien suojaamiseksi (63/1999), jäljempänä EIS, turvataan muun muassa jokaisen perhe- ja yksityiselämän suoja (8 artikla) sekä uskonnonvapaus (9 artikla). Niin ikään jokaiselle avioliittoikäiselle henkilölle turvataan oikeus avioliittoon ja perheen perustamiseen kansallisen sääntelyn mukaisesti (12 artikla). Perhe-elämään puuttuminen edellyttää, että siitä on säädetty lailla ja että se on välttämätöntä demokraattisessa yhteiskunnassa kansallisen ja yleisen turvallisuuden tai maan taloudellisen hyvinvoinnin vuoksi, tai epäjärjestyksen tai rikollisuuden estämiseksi, terveyden tai moraalin suojaamiseksi, tai muiden henkilöiden oikeuksien ja vapauksien turvaamiseksi. Ihmisoikeuksien rajoittamisen tulisi olla hyväksyttävää ja oikeasuhtaista suhteessa siihen oikeushyvään, jota rajoituksella pyritään turvaamaan tai tavoittelemaan. Valtioilla on myös positiivinen toimimisvelvollisuus oikeuksien tehokkaaksi ja todelliseksi toteutumiseksi.
Lausuntopalautteessa tuotiin esiin huoli avioliiton kumoamisen vaikutuksesta avioliittoon pakotetun henkilön oleskelulupaan ja esitettiin tarve muuttaa ulkomaalaislain (301/2004) 54 §:n 7 momenttia, myös riippumatta avioliiton purkamistavasta. Tämän esityksen yhteydessä ei ole kuitenkaan ollut mahdollista selvittää ulkomaalaislainsäädännön muutostarvetta avioliiton kumoamista ja avioeroa koskevissa tilanteissa eikä arvioida mahdollisten muutosten vaikutuksia.
Lausuntopalautteen johdosta pakottamalla solmitun avioliiton kumoamista koskevan 27 a §:n perusteluja on täsmennetty, jotta säännöksessä tarkoitettu pakottaminen olisi selkeämmin määritelty. Esitykseen on tehty lausuntopalautteen johdosta myös muita täydennyksiä ja tarkennuksia.
Esityksessä on kuitenkin päädytty esittämään lainmuutosta, jolla täsmennetään alaikäisenä solmitun avioliiton tunnustamisperusteita ja jonka toivotaan myös ehkäisevän Suomessa asuvien henkilöiden alaikäisavioliittoja ulkomailla. Yksittäisiin tapauksiin liittyvät kohtuuttomuudet voidaan ottaa huomioon ehdotettua poikkeussäännöstä soveltamalla.
Osa lausunnonantajista suhtautui kuitenkin kriittisesti erillisen menettelyn säätämiseen vain siviilisäätymerkinnän vuoksi. Näissä lausunnoissa pidettiin epätodennäköisenä, että siviilisäätymerkinnän muutos parantaisi uhrin asemaa. Perusteluina todettiin, että stigman kannalta olennaista on se, onko henkilö ollut avioliitossa vai ei. Joissain tilanteissa merkintä ”naimaton” voisi jopa lisätä naisiin kohdistuvaa uhkaa tai väkivaltaa ja hankaloittaa uuden liiton solmimista, etenkin jos avioliitosta on syntynyt lapsia. Kielteisen kannan perusteena esitettiin myös, että uusi sääntely tekee lainsäädännöstä entistä monimutkaisemman ja oikeusvaikutuksiltaan epävarman silloin, kun kyse on ulkomailla solmitusta avioliitosta. Riskinä pidettiin myös sitä, että sääntelyä käytettäisiin myös muussa kuin lainsäätäjän ajattelemassa tarkoituksessa.
Ulkomailla solmittujen avioliittojen tunnustamista koskevan säännösten esitöissä todetaan säännösten ilmentävän niin sanottua favor matrimonii -periaatetta, jonka mukaan ulkomailla asianmukaisesti solmittujen avioliittojen pätevyydelle Suomessa ei ole syytä asettaa tiukkoja rajoituksia. Jos avioliitto on pätevä sellaisessa vieraassa valtiossa, johon puolisoilla tai ainakin toisella heistä on läheiset liittymät, avioliiton katsominen Suomessa mitättömäksi aiheuttaisi puolisoille vaikeuksia ja saattaisi johtaa yllättäviin tilanteisiin. Avioliiton mitättömäksi katsomisesta voisi aiheutua esimerkiksi se, että avioliitossa syntyneistä lapsista tulee avioliiton ulkopuolella syntyneitä ja oikeudellisesti katsoen isättömiä ja että oikeus saada elatusta avioliiton tai avioliittoon perustuneen isyyden nojalla lakkaa. Avioliiton olemassaoloa koskeva julkinen intressi ei useinkaan ole niin suuri, että toisessa valtiossa pätevä oikeussuhde olisi täällä jätettävä tunnustamatta. Niissä yksittäisissä tapauksissa, joissa voimakas julkinen etu edellyttää sitä, että avioliittoa ei tunnusteta, voidaan ehdottomuus- eli ordre public -periaatetta soveltamalla päätyä siihen, että vieraan valtion laki, jonka mukaan avioliitto on pätevä, jätetään täällä huomiotta (HE 44/2001 vp s. 49).
Avioliittolain VI luvussa säädetään asumuserosta ja avioerosta. Lähtökohtaisesti avioeron voi saada vasta kuuden kuukauden asumuseron jälkeen. Avioeron voi saada myös suoraan, jos puolisot ovat asuneet erillään viimeiset kaksi vuotta. Lisäksi eräissä muissa tilanteissa avioeron voi saada suoraan, kuten perheväkivaltatilanteissa. Ulkomaisten avioliittojen tunnustamisesta ei ole säädetty erikseen, vaan tunnustamiset perustuvat kansainvälisen yksityisoikeuden periaatteille ja rekisteröintiviranomaisen käytännöille.