Avioeron voi saada ilman harkinta-aikaa, jos puolisot ovat asuneet erillään vähintään viimeiset kaksi vuotta. Lisäksi aviopuolisolla on oikeus avioeroon ilman harkinta-aikaa, jos voidaan pitää todennäköisenä, että hänet on pakotettu avioliittoon tai jos hän on solminut avioliiton ollessaan alle 18-vuotias. Tällaisissa tilanteissa myös syyttäjällä on oikeus, mutta ei velvollisuutta, nostaa kanne puolisoiden tuomitsemiseksi avioeroon. Jos on kyse alaikäisenä solmitusta avioliitosta, sosiaalitoimi on syyttäjän pyynnöstä velvollinen antamaan asiassa lausunnon.
Avioliiton kumoamista koskevalla hakemuksella ja siitä seuraavalla oikeudenkäynnillä on vaikutusta myös avioliiton toiseen osapuoleen. Tämä voi olla samalla tavoin avioliittoon pakotettu tai hän voi olla henkilö, joka on pakottanut toisen osapuolen avioliittoon. Tilanne on hänenkin kannaltaan erilainen kuin jos kyseessä olisi avioerohakemus. Häntä kuullaan menettelyssä ja hän voi esittää oman näkemyksensä. Myös hänen siviilisäätynsä palautuu siihen, joka hänellä oli ennen avioliiton solmimista.
Lainsäädännöllisiä keinoja koskee näissä asioissa se haaste, että alaikäisavioliittojen tunnustamiseen tai tunnustamatta jättämiseen liittyvistä tapauksista ja niiden seurauksista ei ole tarkkaa tietoa. Näin ollen sääntelyn muuttaminen perustuu yleisille oletuksille lainsäädännön vaikutuksista. Kuten ehdotuksen vaikutusarvioinnista ilmenee, alaikäisavioliiton tunnustamista koskevan sääntelyn muuttamistarve ja muutosehdotuksen vaikutukset ovat epäselviä. Tämä lisää riskiä siitä, että ehdotetulla lainmuutoksella on enemmän haitallisia kuin myönteisiä vaikutuksia. Yleinen etu saattaa olla ristiriidassa yksityisen edun kanssa.
Ulkomaisen avioliiton tunnustaminen Suomessa tulee useimmiten esiin muuhun asiaan liittyvänä esikysymyksenä. Avioliiton tunnustaminen on esikysymys esimerkiksi sille, katsotaanko avioliitosta syntynyt lapsi avioliitossa syntyneeksi. Avioliiton tunnustaminen on myös edellytys sille, että puoliso voi hakea avioeroa, vaatia avioeroon liittyvää omaisuuden ositusta tai elatusapua taikka saada puolison kuollessa leskeneläkettä.
Perustuslain 22 §:ssä säädetään siitä, että julkisen vallan on turvattava perus- ja ihmisoikeuksien toteutuminen. Avioliittoon pakottaminen on ihmisoikeusloukkaus. Pakkoavioliiton purkamista koskevalla erillissääntelyllä korostetaan teon moitittavuutta.
Lapsen oikeuksien sopimuksessa lapsella tarkoitetaan jokaista alle 18-vuotiasta henkilöä, ellei lapseen soveltuvien kansallisten lakien mukaan täysi-ikäisyyttä saavuteta aikaisemmin. Lapsen oikeuksien komitean mukaan sopimuksen neljä yleisperiaatetta, joiden valossa koko sopimusta olisi tulkittava, ovat lapsen edun ensisijaisuus, lapsen oikeus osallistua, lapsen oikeus syrjimättömyyteen sekä lapsen oikeus elämään ja kehitykseen (komitean yleiskommentit numero 12 (2009) lapsen oikeudesta tulla kuulluksi ja numero 14 (2013) lapsen oikeudesta saada etunsa otetuksi ensisijaisesti huomioon). Sopimuksessa turvataan lapselle muun muassa oikeus siihen, että hänen etunsa otetaan ensi sijassa huomioon kaikessa häntä koskevassa päätöksenteossa (3 artikla). Tätä on komitean mukaan arvioitava tapauskohtaisesti ja yksilöllisesti ottaen huomioon kaikki lapselle kuuluvat oikeudet. Lisäksi lapsella on oikeus erityiseen suojeluun ja syrjimättömyyteen. Lapsella on myös oikeus tulla kuulluksi itseään koskevissa asioissa, ilmaista mielipiteensä ja siihen, että hänen mielipiteensä otetaan huomioon hänen ikänsä ja kehitystasonsa mukaisesti (12 artikla). Sopimusvaltiot ovat sitoutuneet kunnioittamaan lapsen uskonnonvapautta (14 artikla), eikä lapsen oikeutta yksityisyyteen ja perheeseen saa myöskään perusteettomasti rajoittaa (16 artikla). Lasta on myös suojeltava kaikenlaiselta väkivallalta, hyväksikäytöltä ja huonolta kohtelulta (19 artikla). Sopimusvaltiot ovat myös sitoutuneet ryhtymään toimiin edistääkseen esimerkiksi hyväksikäytön uhriksi joutuneen lapsen ruumiillista ja henkistä toipumista sekä yhteiskunnallista sopeutumista (39 artikla).
Pakkoavioliitto voi kohdistua tyttöihin ja poikiin, miehiin ja naisiin. Osa kohdistuu lapsiin, osa täysi-ikäisiin. Ilmiö liittyy usein kulttuurillisiin tekijöihin ja niin sanottuihin kunniakysymyksiin, esimerkiksi kunniaväkivaltaan.