Toisaalta ei ole tietoa siitä, miten kansalaiset ja yhteisöt ymmärtävät avioeron ja avioliiton kumoamisen välisen eron. On esitetty, että avioliiton purkamismuodon sijasta leimaava merkitys on sillä, että nainen on ollut avioliitossa. Naisen asema on siten leimaantunut ja haavoittuvainen avioliiton purkamismuodosta riippumatta. Erityisesti näin on silloin, jos naisen siviilisääty on naimaton, mutta hänellä on lapsia. Tältä kannalta ehdotetulla lainmuutoksella pääasiallisesti tavoiteltu vaikutus pakkoavioliiton uhrien asemaan voi jäädä saavuttamatta.
Perhe-elämän suojan saaminen 8 artiklan mukaisesti edellyttää laillista ja todellista avioliittoa vaikkakaan ei välttämättä yhdessä asumista. Abdulaziz, Cabales ja Balkandali v. UK, 1985, kohta 62. Valtiot saavat myös edellyttää tiettyjen muodollisten tai aineellisten edellytysten täyttymistä. Artiklan ei ole katsottu perustavan valtiolle velvollisuutta tunnustaa uskonnollisia avioliittoja. Şerife Yiğit v. Turkki, suuri jaosto, SJ, 2010, kohta 102. Perhe-elämän suojaa ei ole ollut myöskään 14-vuotiaan kanssa solmitulla avioliitolla. Z.H. ja R.H. v. Sveitsi 2015. Avioliiton mitätöiminen on katsottu oikeutetuksi sen vuoksi, että avioliitto oli solmittu vain oleskeluluvan ja kansalaisuuden saamiseksi. Ramadan v. Malta 2016.
Mahdollisuus hakea pakottamalla solmitun avioliiton kumoamista on merkityksellinen avioliittoon pakotetulle. Avioliiton kumoamisen seurauksena puolison siviilisääty ei ole eronnut, vaan palautuu siihen, mikä hänellä oli ennen pakottamalla solmittua avioliittoa. Tämän on todettu olevan tärkeää yhteisöissä, joissa avioeroon liittyy voimakas stigma.
Tämän vuoksi voitaisiin päätyä myös siihen, että ulkomaisen avioliiton tunnustamista koskevia säännöksiä ei tässä vaiheessa muuteta. Sen sijaan kerättäisiin tietoa alaikäisavioliittojen tunnustamiseen liittyvistä todellisista tilanteista. Saatujen tietojen perusteella voitaisiin tarvittaessa yhtenäistää viranomaisten tulkintakäytäntöjä ja harkita lainmuutosta, joka pohjautuu olemassa olevaan tietoon. Sen lisäksi pyrittäisiin muilla keinoilla ennaltaehkäisemään alaikäisten lähettämistä ulkomaille avioliiton solmimista varten (ks. edellä jaksossa 5.1.1 kohta Muita toimia).
Ehdotettu muutos kohdistuu ulkomailla solmittuihin avioliittoihin ja koskee siten suurelta osin ulkomaalaistaustaisia henkilöitä. Tapauksissa, joissa on kyse Suomessa asuvan henkilön ulkomailla alaikäisenä solmimasta tai alaikäisen kanssa solmitusta avioliitosta, alaikäinen puoliso on useimmiten tyttö. Vaikutukset kohdistuvat siten tosiasiassa enemmän tyttöihin ja naisiin kuin poikiin ja miehiin.
Oikeutta avioeroon EIS:ta ei ole johdettu, Johnston ja muut v. Irlanti 1986, kohdat 54 ja 57; Babiarz v. Puola 2017, kohdat 49 ja 56. vaikka tiettyjä prosessuaalisia järjestelyitä edellytetäänkin, jotta myös perhe-elämän velvoitteiden päättäminen on tietyissä tilanteissa mahdollista. Airey v. Irlanti 1979, kohta 33. Sen sijaan 12 artiklaa on katsottu loukatun, kun uudelleen avioitumista varten tarvittavaa avioeroa ei ole saatu kohtuullisessa ajassa. Chernetskiy v. Ukraina 2016, kohdat 31–34 ja V.K. v. Kroatia 2012, kohdat 106–107. EIT on korostanut myös valtion velvollisuutta järjestää lainsäädäntönsä sellaiseksi, että se mahdollistaa avioliiton ulkopuolella syntyneen lapsen integroitumisen perheeseen. Kroon ym. v. Alankomaat 1994, kohta 40.
Muutoksia tarvitaan myös yleisten tuomioistuinten asiankäsittelyjärjestelmään, johon tulee lisätä uutena asiaryhmänä avioliiton kumoaminen. Myös tämän järjestelmämuutoksen kustannusvaikutusten arvioidaan olevan vähäisiä.