Luonnos hallituksen esitykseksi oli lausuntokierroksella, joka päättyi joulukuussa 2020. Vastaus lausuntopyyntöön saatiin yhteensä 40 taholta. Lausunnon antoivat Amnesty International Suomen osasto, Digi- ja väestötietovirasto, Eduskunnan oikeusasiamies, Helsingin kaupunki, Helsingin käräjäoikeus, Ihmisoikeusliitto, Lapsiasiavaltuutetun toimisto, Lastensuojelun Keskusliitto ry, Loisto Setlementti ry, Maahanmuuttovirasto, Mannerheimin Lastensuojeluliitto ry, Monika-Naiset liitto ry, Monimuotoiset perheet –verkosto, Naisjärjestöjen Keskusliitto ry, NYTKIS ry, OTT, tutkijatohtori Sanna Mustasaari, Oulun käräjäoikeus, Pakolaisneuvonta, Poliisihallitus, Professori emeritus Markku Helin, Rikosuhripäivystys, Sisäministeriö, Sosiaali- ja terveysministeriö, Suomen Asianajajaliitto, Suomen evankelis-luterilaisen kirkon kirkkohallitus, Suomen Kuntaliitto, Suomen lakimiesliitto, Suomen ortodoksinen kirkko, Suomen Tuomariliitto ry, Tampereen kaupunki, Tasa-arvoasiain neuvottelukunta (TANE), Tasa-arvovaltuutettu, Ulkoministeriö, Valtakunnansyyttäjänvirasto, Väestöliitto, Yhdenvertaisuusvaltuutetun toimisto ja yksi yksityishenkilö. Valtiovarainministeriö, Korkein hallinto-oikeus ja Itä-Uudenmaan käräjäoikeus ilmoittivat, etteivät anna lausuntoa tai ettei niillä ole lausuttavaa.
Ehdotuksen mukaan hakemuksen avioliiton kumoamiseksi voi tehdä avioliittoon pakotettu puoliso. Valmistelun yhteydessä on selvitetty sitä, voisiko syyttäjä ajaa avioliiton kumoamista koskevaa asiaa aviopuolison puolesta avioliittoon pakottamista koskevan rikosasian yhteydessä. Tämä ei ole kuitenkaan lainsäädännön kannalta toimiva ratkaisu sen vuoksi, että pakkoavioliittoa koskevassa rikosasiassa vastaajina voivat olla eri henkilöt kuin avioliiton kumoamista koskevassa asiassa. Ongelmallista on myös se, että avioliiton kumoamista ei voida pitää siviilioikeudellisena vaatimuksena oikeudenkäynnistä rikosasioissa annetun lain (689/1997) 3 luvun 9 §:n tarkoittamassa mielessä. Syyttäjien tehtävien ja asiantuntemuksen kannalta ei ole myöskään perusteltua, että siviilioikeudellisessa menettelyssä käsiteltävän avioliiton kumoamista koskevan asian ajaminen säädettäisiin syyttäjän tehtäväksi.
Tavoitteista huolimatta on vaikea ennakoida, voidaanko lainsäädännön keinoin ehkäistä Suomessa asuvien henkilöiden ulkomailla solmimia alaikäisavioliittoja. On mahdollista, että tällaisia avioliittoja kuitenkin solmitaan. Aina ei ole myöskään kyse vastoin tahtoa solmitusta avioliitosta. Suomessa asuva ulkomaalaistaustainen henkilö voi esimerkiksi haluta tulla vihityksi syntymävaltiossaan siellä saadun poikkeusluvan perusteella 17-vuotiaana. Koska pääsääntönä ehdotuksen mukaan näissä tilanteissa on avioliiton tunnustamatta jättäminen, säännöksen voidaan olettaa johtavan nykyistä useammin tilanteisiin, joissa tällaista avioliittoa ei tunnusteta.
Jos avioliitto on solmittu vieraassa valtiossa, sen tunnustaminen voi tulla arvioitavaksi Suomessa. Ulkomaisen avioliiton tunnustamisesta säädetään avioliittolaissa. Lähtökohtana on se, että ulkomailla solmittu avioliitto tunnustetaan, jos avioliitto on pätevä sen solmimismaassa tai maassa, johon puolisoilla on asuinpaikka- tai kansalaisliittymä (115 §). Laissa säädetään myös tilanteista, joissa olettama on käänteinen ja tunnustamiselta edellytetään erityisiä syitä (116 §). Nämä tilanteet koskevat sitä, että vihkiminen on toimitettu kihlakumppanin kuoltua tai olematta henkilökohtaisesti saapuvilla tai että avioliitto on syntynyt ilman varsinaista vihkimistä. Ulkomainen avioliitto voidaan avioliittolain 139 §:n mukaan jättää tunnustamatta, jos sen pitäminen pätevänä johtaisi Suomen oikeusjärjestyksen perusteiden vastaiseen lopputulokseen (ordre public).
Yhteenvetona voidaan todeta, että esityksen kannalta keskeiset kansainvälisten sopimusten määräykset liittyvät ennen kaikkea ulkomaisen alaikäisavioliiton tunnustamista koskevaan sääntelyyn. Sopimuksissa voidaan nähdä kahtalaista suhtautumista alaikäisavioliittoihin. Yhtäältä niitä pidetään varsinkin länsimaisesta näkökulmasta yleisesti lapsen edun ja oikeuksien vastaisina ja lapsia tulisi suojella joutumasta avioliittoon ja esimerkiksi vanhemmiksi liian aikaisin. Toisaalta lapsen etua on aina tarkasteltava tapauskohtaisesti, ja yksittäistapauksessa alaikäisavioliiton tunnustamisessa on punnittava, miten kaikki lapselle kuuluvat oikeudet voidaan turvata mahdollisimman täysimääräisesti. Näin ollen yleinen ja yksittäinen lapsen etu voivat näyttäytyä eri tavoilla.
Toisaalta vaarana on, että niiltä osin kuin ennaltaehkäisevää vaikutusta ei ole ja lainsäädäntömuutos johtaa nykyistä useammin ulkomaisen avioliiton tunnustamatta jättämiseen, muutos vaikuttaa haitallisesti avioliiton osapuoliin. Jos ulkomailla alaikäisenä solmittua avioliittoa ei pidetä Suomessa pätevänä, osapuolille ei esimerkiksi voida myöntää avioeroa eikä avioliittoa voida kumota. Mahdollisuus avioliitosta irtautumiseen ja avioeron saamiseen Suomessa voi kuitenkin olla yksittäisen kansalaisen kannalta tärkeämpää kuin se, että alaikäisavioliittoa ei Suomessa tunnusteta. Tältä kannalta muutos voi heikentää nykytilaa.
Vähäistä vaikutusta on myös sillä, että avioliiton kumoamista koskevassa asiassa ei ehdotuksen mukaan peritä hakemusmaksua. Avioeron hakemusmaksu on 200 euroa ja harkinta-ajan jälkeen 100 euroa. Jos harkinta-aikaan perustuvan avioeron sijasta haetaan avioliiton kumoamista, 10 vuosittaisen hakemuksen osalta jää saamatta 3000 euroa hakemusmaksuja.