Yrityssaneerauslain 87 §:n 1 momentin mukaan selvittäjällä on oikeus saada tehtävästään kohtuullinen palkkio, joka maksetaan velallisen varoista. Kyseiseen säännökseen ei yrityssaneerauslaissa ole poikkeuksia, vaan palkkio maksetaan aina velallisen varoista.
Artiklan 1 kohdassa on lueteltu tiedot, jotka jäsenvaltioiden on kerättävä ja koottava vuosittain. Tiedot on kerättävä ja koottava kansallisella tasolla uudelleenjärjestelyä, maksukyvyttömyyttä ja veloista vapauttamista koskevista menettelyistä jaoteltuina menettelytyypin mukaan.
Artiklan 2 kohdan mukaan jäsenvaltioiden on varmistettava, että veloista vapauttamiseen kuluvan ajan päätyttyä tämän artiklan 1 kohdassa tarkoitettujen elinkeinotoiminnan harjoittamiskieltojen voimassaolo lakkaa ilman, että lainkäyttö- tai hallintoviranomaista on tarpeen pyytää aloittamaan menettely 21 artiklan 1 kohdassa tarkoitettujen menettelyjen lisäksi.
Seuraavassa tarkastellaan yrityssaneerauslain 7 §:n mukaisia esteperusteita siitä näkökulmasta, löytyykö direktiivistä peruste niiden säilyttämiselle.
Velkajärjestelylain 9 §:n 1 kohdassa tarkoitetussa sosiaalisessa suoritusesteessä on kyse tilanteesta, jossa velallisen maksukyvyn heikentyminen johtuu sellaisesta yllättävästä seikasta tai tapahtumasta, johon velallinen ei ole voinut itse vaikuttaa. Se johtuu jostakin erityisestä tapahtumasta, joka vaikuttaa velallisen taloudelliseen tilanteeseen siten, että hänen tulo- ja varallisuustasonsa laskee tai hänen maksunsa kasvavat. Lopputuloksena velallisen maksukyky heikkenee.
Artiklan 6 kohdan mukaan jäsenvaltiot voivat antaa säännöksiä, joilla rajoitetaan lainkäyttö- tai hallintoviranomaisten osallistuminen ennaltaehkäisevien uudelleenjärjestelyjen puitteissa tilanteisiin, joissa se on välttämätöntä ja oikeasuhteista, kuitenkin siten, että turvataan asianosaisten osapuolten ja asiaankuuluvien sidosryhmien oikeudet. Artiklan 6 kohta ei velvoita jäsenvaltioita lainsäädännön muuttamiseen.
Yrityssaneerauslain 7 §:n 1 momentin 6 kohta on direktiivin mukainen, sillä johdanto-osan kappaleesta 27 ilmenevin tavoin mahdollisuudet evätä saneerauspuitteistoon pääsy kirjanpitovelvoitteiden rikkomisen perusteella eivät rajoitu pelkästään kapea-alaiseen 4 artiklan 2 kohdan säännökseen.
Kyseisten vaatimusten täyttymistä arvioidaan työryhmän mietinnössä (s. 121−122). Arvion mukaan kansallinen oikeustila täyttää direktiivin vaatimukset tältä osin.
Työsopimuksen ehtojen muuttaminen on lähtökohtaisesti mahdollista vain sopimuksella, jollei laissa tai sovellettavassa työehtosopimuksessa tai itse työsopimuksessa toisin määrätä. Poikkeuksen muodostavat tilanteet, joissa työsopimuksen ehto on työnantajan yksipuolisesti muutettavissa vaihtoehtona sopimuksen irtisanomiselle (Kari-Pekka Tiitinen – Tarja Kröger: Työsopimusoikeus, Helsinki 2012 s. 822–828). Näin ollen esimerkiksi työsuhteisen johdon tai muun henkilöstön palkkojen alentaminen voi perustua joko työntekijöiden hyväksyntään tai se voidaan tietyin reunaehdoin tehdä irtisanomisaikaa noudattaen ilman hyväksyntää. Toimenpiteen perustuminen saneerausohjelmaan ei vapauta saneerauksen kohteena olevaa yritystä työntekijän hyväksynnän vaatimiselta tilanteessa, jossa sitä edellytetään työlainsäädännössä tai työehtosopimuksissa. Näin ollen Suomen lainsäädäntö täyttää 13 artiklan 2 kohdan vaatimukset.
Direktiivin 23 artiklan 4 kohdan a alakohta mahdollistaa velkajärjestelylain 26 §:n 1 momentin mukaisen säännöksen.
Mainittu direktiivin säännös sallii yrityssaneerauslain 18 §:n 2 momentin 3 kohdan mukaisen elatusapua koskevan poikkeuksen.
Artiklan 2 kohdan mukaan 6 artiklan mukainen yksittäisten täytäntöönpanotoimien keskeyttäminen tarkoittaa sitä, ettei keskeyttämisen aikana voida aloittaa yhden tai useamman velkojan pyynnöstä maksukyvyttömyysmenettelyä, joka voisi johtaa velallisen likvidaatioon.
4 artiklan 7 kohta, jonka mukaan riittää, että saneerauspuitteisto on käytettävissä velallisen hakemuksesta
I) Yrityssaneerauslain 21 §:n 1 momentin viidennen virkkeen säännös voidaan säilyttää samoin perustein kuin siinä viitattu 20 §:n 1 kohdan säännös, jota on käsitelty edellä.
niiden uudelleenjärjestelymenettelyjä koskevien hakemusten lukumäärä, joita ei otettu käsiteltäviksi, jotka hylättiin tai jotka peruutettiin ennen menettelyn aloittamista.
Velkajärjestelytyöryhmän mietinnöstä (Velkajärjestelylain muuttaminen: Yrittäjän uusi alku ja velallisen aseman parantaminen, oikeusministeriön julkaisuja Mietintöjä ja lausuntoja 2021:14) järjestettiin lausuntokierros 6.5.–18.6.2021. Oikeusministeriö pyysi velkajärjestelytyöryhmän mietinnöstä lausuntoa 51 taholta (ministeriöt, valtion virastot ja laitokset, tuomioistuimet, yhdistykset, intressiorganisaatiot ja asiantuntijat). Lausuntoja saapui yhteensä 29. Lausunnoista on laadittu lausuntotiivistelmä (Oikeusministeriön mietintöjä ja lausuntoja 2021:28) ja lausunnot ovat nähtävillä lausuntopalvelussa.
Artiklan 2 ja 3 kohtia on jo käsitelty edellä asiayhteyksissään. Näistä 2 kohta ei ole Suomen kannalta käytännössä merkityksellinen, kun taas 3 kohta mahdollistaa eräiden esteperusteiden säilyttämisen.
Lähempää tarkastelua edellyttävät yrityssaneerauslain 2 §:n 2 momentin 2 kohdassa mainittu eläkelaitos sekä saman momentin 3 kohta, jonka mukaan soveltamisalan ulkopuolelle jää selvitystilassa oleva yhtiö, osuuskunta tai säätiö.
Sitä vastoin on jäsenvaltion kansallisesta lainsäädännöstä riippuen mahdollista, että esimerkiksi kohtuuttoman pitkät yhtiökokouksen kutsuajat tai kohtuuttoman korkeat enemmistövaatimukset muodostuisivat ongelmaksi tehokkaan saneerauspuitteiston kannalta. Direktiivin 32 artiklassa viitatuissa yhtiöoikeusdirektiivin 72 artiklan 4 kohdassa ja 73 artiklassa (merkintäetuoikeudesta poikkeaminen; osakepääoman alentaminen) viitataan yhtiökokouksen enemmistön osalta 83 artiklaan, jonka mukaan ”jäsenvaltioiden lainsäädännössä on säädettävä, että [mainituissa säännöksissä] tarkoitetut päätökset on tehtävä enemmistöllä, joka ei saa olla pienempi kuin kaksi kolmasosaa edustettuina olevien arvopaperien tai edustettuna olevan merkityn pääoman äänimäärästä.” Näin ollen esimerkiksi suunnattu osakeanti voi joissakin jäsenvaltioissa edellyttää huomattavan korkeita enemmistöjä, ja tällaiset eroavaisuudet lienevät osaltaan direktiivin 32 artiklan taustalla. Suomessa suunnattu osakeanti edellyttää osakeyhtiölain 5 luvun 27 §:n mukaan 2/3 enemmistöä, eli Suomi ei ole ylittänyt yhtiöoikeusdirektiivin vähimmäisvaatimusta. Tällaista enemmistövaatimusta voidaan vielä pitää direktiivin 12 artiklan sallimana (vrt. edellä todetuin tavoin myös 9 artiklan 6 kohdan toinen alakohta).
Yrityssaneerauslain 33 §:n 1 momentin mukaan vakuusvelkojalla on oikeus korvaukseen sellaisesta vakuusomaisuuden arvon alenemisesta velkojan vahingoksi, joka johtuu omaisuuden käyttämisestä velallisen toiminnassa 19 tai 22 §:ssä tarkoitetun kiellon voimassaoloaikana.
Seuraavassa tarkastellaan yrityssaneerauslain perintä- ja täytäntöönpanokielloista tehtyjen poikkeusten suhdetta direktiiviin. Koska maksukiellolla on lähtökohtaisesti sama ulottuvuus kuin perintä- ja täytäntöönpanokiellolla, tarkasteluun on otettava myös 18 §:n mukaiset maksukieltopoikkeukset siitä huolimatta, ettei direktiivissä sinänsä säädetä maksukiellosta.