Artiklan 1 kohdan ensimmäisen alakohdan c alakohta ja 2 kohdan ensimmäinen alakohta tarjoavat jäsenvaltioille kaksi vaihtoehtoa vastaan äänestäneiden velkojaryhmien suojaamiseksi. Ensinnäkin jäsenvaltiot voivat varmistaa, että vastaan äänestäneitä ryhmiä kohdellaan vähintään yhtä suotuisasti kuin muita samassa etuoikeusasemassa olevia ryhmiä ja suotuisammin kuin etuoikeusasemaltaan heikompia ryhmiä (niin sanottu relative priority rule 1 kohdan ensimmäisen alakohdan c alakohdassa). Toisena vaihtoehtona on, että vastaan äänestäneeseen äänestysryhmään kuuluvien velkojien saatavat suoritetaan täysimääräisesti, jos etuoikeusasemaltaan heikomman ryhmän on tarkoitus saada maksuja tai säilyttää etuja uudelleenjärjestelyohjelmassa (niin sanottu absolute priority rule eli ehdotonta etuoikeutta koskeva sääntö, 2 kohdan ensimmäinen alakohta).
Jätettäessä oman pääoman haltijat vallitsevan tilanteen mukaisesti ilman äänioikeutta ei tarvitse myöskään soveltaa ehdotonta etuoikeutta koskevaa sääntöä osakkeenomistajien ja velkojien välisessä suhteessa. Tällöin oman pääoman haltijoihin sovelletaan normaalisti 12 artiklan säännöksiä, joihin palataan kyseisen artiklan kohdalla jäljempänä. Sama pätee myös sovellettaessa relative priority -sääntöä, sillä 12 artiklan 1 kohdan sanamuodon mukaisesti osakkeenomistajat on tällöin suljettu paitsi äänioikeuden, myös ylipäänsä ”9–11 artiklan soveltamisalan ulkopuolelle”. Niin absolute priority- kuin relative priority -säännöt ovat nimenomaan 9–11 artiklan, tarkemmin 11 artiklan, soveltamisalaan kuuluvia kysymyksiä. Sanottu on linjassa sen kanssa, että 2 artiklan 1 kohdan toisen alakohdan nojalla oman pääoman haltijat on ylipäänsä sallittua jättää saneerausohjelman vaikutuspiirin ulkopuolelle.
Artiklan 1 kohdan mukaan jäsenvaltioiden on vaadittava, että uudelleenjärjestelyohjelmissa, jotka on toimitettu hyväksyttäviksi 9 artiklan mukaisesti tai lainkäyttö- tai hallintoviranomaisen vahvistettaviksi 10 artiklan mukaisesti, on ainakin seuraavat tiedot:
58 artikla – merkityn pääoman huomattava menettäminen: Artiklan mukaan, jos yhtiö menettää huomattavan osan merkitystä pääomasta, yhtiökokous on jäsenvaltion lainsäädännössä säädetyssä määräajassa kutsuttava koolle arvioimaan, olisiko yhtiö purettava vai ryhdyttävä muihin toimenpiteisiin. Jäsenvaltion lainsäädännössä ei saa asettaa menetyksen määrää, jota 1 kohtaa sovellettaessa pidetään huomattavana, suuremmaksi kuin puolet merkitystä pääomasta. Säännös on Suomessa pantu täytäntöön OYL 20 luvun 23 §:n 3 momentissa. Vaatimuksesta poikkeamisen tarve voinee jäljempänä kuvatulla tavalla liittyä siihen, että saneerausmenettely saadaan riittävän ajoissa vireille.
Direktiivin 23 artiklan 2 kohdan f alakohdan mukaan jäsenvaltiot voivat 20–22 artiklasta poiketen pitää voimassa tai ottaa käyttöön säännöksiä, joilla pidennetään täysimittaiseen veloista vapauttamiseen kuluvaa aikaa esimerkiksi, kun poikkeus on välttämätön velallisen ja yhden tai useamman velkojan oikeuksien välisen tasapainon takaamiseksi. Lisäksi direktiivin 23 artiklan 3 kohdan b alakohdan mukaan poiketen siitä, mitä 21 artiklassa säädetään, jäsenvaltiot voivat pidentää veloista vapauttamiseen kuluvaa aikaa silloin, kun maksukyvyttömän yrittäjän ja soveltuvin osin yrittäjän perheen vakituista asuntoa ei ole muutettu rahaksi.
Artiklan 8 kohdan toisessa alakohdassa todetaan, että jos jäsenvaltiot aikovat panna tämän direktiivin täytäntöön yhden tai useamman sellaisen menettelyn tai toimenpiteen avulla, joka ei täytä asetuksen (EU) 2015/848 liitteen A mukaisia ilmoittamisedellytyksiä, keskeyttämisen kokonaiskesto rajoitetaan enintään neljään kuukauteen, jos velallisen pääintressien keskus on siirretty toisesta jäsenvaltiosta ennaltaehkäisevän uudelleenjärjestelymenettelyn aloittamista koskevan pyynnön tekemistä edeltäneiden kolmen kuukauden aikana.
H) Yrityssaneerauslain 18 §:n 2 momentin 6 kohdan mukaan maksukiellon estämättä on maksettava velallisen perustamalta eläkesäätiöltä otetun lainan lyhennykset ja korot sikäli kuin se on välttämätöntä säätiön maksuvalmiuden turvaamiseksi.
Direktiivin 23 artiklan 4 kohdan c alakohdassa puolestaan mainitaan esimerkkinä sallitusta poikkeuksesta sopimussuhteen ulkopuolisesta vahingonkorvausvastuusta johtuvat velat.
muiden kuin d alakohdan mukaisesti vaadittujen menettelyjen lukumäärä jaoteltuina tulosten tyypin mukaan;
Direktiivi edellyttää kansallisen lainsäädännön muuttamista varhaisen saneerausmenettelyn osalta joko siten, että hakijalegitimaatio on ainoastaan velallisella itsellään, tai siten, että velkojan hakijalegitimaatioon liitetään kaikissa tilanteissa vaatimus velallisen suostumuksesta.
Yrityssaneerauslaissa ei anneta osakkeenomistajille mahdollisuutta äänestää ohjelmasta. Toisaalta saneerausohjelmalla ei myöskään yleensä suoraan vaikuteta osakkeenomistajien oikeuksiin, joten Suomen nykyinen oikeustila sijoittuu suhteessa direktiivin 2 artiklan 1 kohdan 2 alakohtaan siten, etteivät osakkeenomistajat ainakaan lähtökohtaisesti kuulu asianosaisten osapuolten käsitteen (affected parties) piiriin.
Artiklan tarkoituksena on varmistaa osapuolten muutoksenhakuoikeus uudelleenjärjestelyohjelman vahvistamista tai hylkäämistä koskevaan päätökseen sekä muutoksenhaun joutuisuus. Artiklan pääsäännön mukaan muutoksenhaku ei myöskään saa keskeyttää uudelleenjärjestelyohjelman täytäntöönpanoa. Lisäksi artiklassa säädetään muutoksenhaun hyväksymisen vaikutuksesta uudelleenjärjestelyohjelmaan.
Jos 5 artiklan 2 kohtaa, 5 artiklan 3 kohdan a alakohtaa ja johdanto-osan kappaletta 30 luetaan yhdessä, jäsenvaltio voi edellyttää uudelleenjärjestelyselvittäjän määräämistä aina, kun on määrätty yksittäisten täytäntöönpanotoimien yleinen keskeyttäminen. Toisaalta selvittäjän määrääminen on mainittujen säännösten perusteella jäsenvaltioille pakollista ainoastaan silloin, kun tuomioistuin katsoo, että selvittäjää tarvitaan turvaamaan osapuolten etuja 3 kohdan a alakohdan mukaisesti. Tältä osin kansallinen lainsäädäntö vastaa direktiiviä, sillä 90 §:n 1 ja 2 momentin mukaiset perusteet selvittäjän määräämättä jättämiseksi (kukaan ei ole ehdottanut selvittäjän määräämistä tai on erityisiä syitä katsoa, ettei selvittäjän määrääminen ole tarpeellista) eivät ole tilanteita, joissa selvittäjän määräämistä olisi 3 kohdan a alakohdan tarkoittamalla tavalla pidettävä tarpeellisena osapuolten etujen turvaamiseksi.
Artiklan 3 kohdan toisessa alakohdassa todetaan, että jos keskeyttäminen on rajoitettu, sitä sovelletaan vain velkojiin, joille on ilmoitettu kansallisen lainsäädännön mukaisesti 1 kohdassa tarkoitetuista uudelleenjärjestelyohjelmaa koskevista neuvotteluista tai keskeyttämisestä.
Velallisen maksukyvyttömyys merkitsee aina epäsuhdetta velallisen maksukyvyn ja velkojen määrän välillä. Toisaalta velallinen voi olla muuten kuin tilapäisesti kykenemätön velkojen maksamiseen riippumatta mainitun epäsuhteen olennaisuudesta. Direktiivin mukainen edellytys yrittäjän maksukyvyttömyydestä ei sellaisenaan salli velkajärjestelylain 9 §:n 2 kohdan mukaisen lisäedellytyksen huomioimista. Direktiivin 23 artikla ei myöskään sisällä sellaista poikkeusperustetta, jonka nojalla veloista vapauttaminen voitaisiin evätä velallisen maksukyvyn ja velkojen määrän välillä vallitsevaan epäsuhteeseen liittyvistä syistä.
Johdanto-osan kappaleen 25 mukaan jäsenvaltioiden olisi voitava määrittää, kuuluvatko saatavat, jotka erääntyvät tai syntyvät sen jälkeen, kun ennaltaehkäisevän uudelleenjärjestelymenettelyn aloittamista koskeva hakemus on jätetty tai menettely on aloitettu, ennaltaehkäisevien uudelleenjärjestelytoimenpiteiden tai yksittäisten täytäntöönpanotoimien keskeyttämisen piiriin. Jäsenvaltioiden olisi voitava päättää, vaikuttaako yksittäisten täytäntöönpanotoimien keskeyttäminen saatavista kertyvään korkoon.
Oikeusministeriö asetti 29.1.2020 kaksi työryhmää. Yrityssaneeraustyöryhmän tehtäväksi annettiin valmistella direktiivin edellyttämät ja hallitusohjelman tavoitteita toteuttavat muutokset yrityksen saneerausta koskevaan lainsäädäntöön sekä direktiivin edellyttämät, kaikkien maksukyvyttömyysmenettelyjen tehokkuutta koskevat toimenpiteet. Työn tavoitteena oli erityisesti edistää yritysten mahdollisuutta päästä riittävän varhaisessa vaiheessa joutuisaan ja kustannuksiltaan kohtuulliseen saneerausmenettelyyn. Työryhmän toimeksiantoon ei kuulunut niin sanottua velkakonversiota koskevien kysymysten arvioiminen. Työryhmässä oli oikeusministeriön lisäksi edustus konkurssiasiamiehen toimistosta, Helsingin käräjäoikeudesta, Verohallinnosta, Suomen Asianajajaliitosta, Elinkeinoelämän Keskusliitto EK:sta, Finanssiala ry:stä sekä Suomen Yrittäjät ry:stä, minkä lisäksi apulaisprofessori Tuomas Hupli Turun yliopistosta toimi työryhmän pysyvänä asiantuntijana. Työryhmä kokoontui mietinnön valmistumiseen mennessä 22 kertaa.
velallinen on velkajärjestelyä varten antanut taloudellisesta asemastaan vääriä tai harhaanjohtavia tietoja, laiminlyönyt 6 §:ssä säädetyn tietojenantovelvollisuutensa tai 7 §:ssä säädetyn myötävaikutusvelvollisuutensa, rikkonut 12 §:ssä säädetyn maksu- ja vakuudenasettamiskiellon tai muutoin menettelyllään tai laiminlyönnillään vaikeuttanut velkajärjestelyä.
72 artikla – pääoman korottaminen rahana maksettavaa vastiketta vastaan: Artiklassa säädetään osakkeenomistajien merkintäetuoikeudesta (1 kohta), merkintäetuoikeudesta poikkeamista koskevista jäsenvaltio-optioista (2 kohta), merkintäetuoikeuden julkistamisesta ja käytön ehdoista (3 kohta), merkintäetuoikeudesta poikkeamisen, ts. suunnatun osakeannin, edellytyksistä (4 kohta), hallituksen valtuuttamisesta suunnattuun osakeantiin (5 kohta) sekä säännöksen soveltamisesta yhtiön osakkeeseen oikeuttavia yhtiön arvopapereita annettaessa (6 kohta). Säännökset on Suomessa pantu täytäntöön OYL 9–10 luvuissa (osakeannin osalta erit. OYL 9 luvun 2–4 §). Vaatimusten suhdetta saneerausmenettelyä koskeviin päätöksentekovaatimuksiin on käsitelty edellä ja jäljempänä (ks. erityisesti määräenemmistövaatimusten kohtuullisuudesta mainittu).
Ottaen huomioon esteperusteen vähäinen käyttö voidaan sen poistamista pitää perusteltuna ja selkeänä ratkaisuna, jolla varmistetaan direktiivin vaatimusten noudattaminen.
Velkajärjestelylain 9 §:n 1 kohdan soveltaminen edellyttää, että velallisen maksukyvyn olennainen heikentyminen on tapahtunut pääasiassa ilman velallisen omaa syytä. Direktiivin 23 artiklan 1 kohdan poikkeussäännös sen sijaan edellyttää velallisen epärehellisyyttä tai vilpillisyyttä. Velkajärjestelylain 9 §:n 1 kohta ja direktiivin 23 artiklan 1 kohta eivät ole tältä osin soveltamisalaltaan yhtenevät.